maanantai 10. marraskuuta 2014

kritiikkiä

Voinko minä sitten sulkea työpaikan oven ja ajatella, että parhaani tein. Kun ihmiset arvioivat toisten tekemista, voi olla ettei mikään riiitä. Se miksi olen kärttyinen ja mihinkään tyytymätön johtuu kivuista ja säryistä Yleensä olen iloinen ymmärtäväinen ja haluan olla kaikkien kaveri, en arvostele, en arvioi. Kun olen terve käyttäydyn fiksusti.

Kun kipu jäytää, tuska tuntuu, itkettää ja koskee, ei ole mitään ymmärrystä, ei ole mitään ymmärrystä itseen eikä muihin.Kun koskee, olen sairas ja voimaton, en vain jaksa. Silloin kaikki apu on tarpeen. Kysyin ystävältäni, olemmeko tosiaan kovin sairaita. Hän lohdutti, että kuolemansairaita. Kun tuon ymmärrän, osaan antaa itselleni anteeksi ja käsken tarttua ja puuttua asioihin.

Siksi olen kriittinen arvioja. Mutta en niinkään vaikea.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Helenalta terveisiä

Lääkehoidonpäivät ensi keväänä. Aikoivat julkaista blogin ennen kuin päivät ovat. Mietin, että voisin linkittää blogin tähän blogiini, kun kerta Helena ehdotti minua kirjoittajaksi. Ni eihän se ollutkaan perinteinen blogi, vaan, itsekukin kirjoittaa oman tarinansa ja ne julkaistaa blogissa, yksi kirjoittaja kerran.

Minäpä laitan tähän oman tarinani.


Miksi tuo opettaja vaan puhuu ja puhuu kasvien vesitaloudesta? Kuinka juuristo ottaa ravinteita ja vettä maaperästä, lehdet nousevat pystyyn ja kääntyvät kohti aurinkoa. Puhe jatkuu, en kuule enää muuta kuin vesitalous, vesijohto, vesi,…Mulla on jano!

Tuo oppitunti oli lukioaikaan, muistan, että janotti ihan tolkuttomasti, suun limakalvot olivat rutikuivat ja kuvittelin, että pääsisin kylmän, raikkaan vesilähteen luokse. Joisin kannutolkulla vettä, näin muuten yöisin teinkin. Tuon koulupäivän jälkeen mentiin lähikaupunkiin lääkäriin, koska äiti oli epäillyt minulla olevan diabeteksen. Sokeri mitattiin kahdeksaantoista ja siltä istumalta jouduin sairaalaan. Paluuta entiseen ei enää ollut, tarvitsen insuliinia koko loppu elämäni.

Sairaalasta päästyäni, olin reipas, menin kouluun ja jatkoin suunnittelua Abi-juhliin ja lukemista kirjoituksiin. Insuliinia pistin kaksi kertaa päivässä, aamuisin noin 20 ja iltaisin noin 10 yksikköä. Sokeria elimistöstä mittasin pissaliuskoilla. Mitä sitten, jos luiska olikin värjäytynyt, osoittaen korkeita sokereita? Eipä paljon mitään kansalainen voinut tehdä, ainoat keinot olivat liikunnan lisääminen ja syömisen vähentäminen.   Aika umpimähkäistä. Pikainsuliinia ei ollut vielä keksitty, tai sitä ei ainakaan saanut vielä Suomesta.

Koko nuoruuden ajan HBa1-mittaukset näyttivät kymppiä tai lähellä sitä. Sen lisäksi, että munuaiset rasittuivat sokerista, myös raskaus (vuonna 1999) oli niin rasittava, että jo ensimmäisessä virtsassa proteiinit olivat koholla.  Kaikissa labrakokeissa ja virtsankeräyksessä valkuaisaineet ilmoittivat olemassaolonsa, aina enemmän kuin edellisellä kerralla.

Asuin Kuusamossa, opiskelin tradenomiksi, erityisopettajaksi ja suoritin maisterin tutkinnon, hoidin pientä, kasvavaa poikaa, kävin töissä ja puitteet elämälle olivat kohtuulliset. Avioliittooni ja omaan fyysiseen olooni en ollut tyytyväinen. Olin kyllästynyt, väsynyt, lihava, ja turvoksissa. Mieheni jäätyä eläkkeelle, hän halusi muuttaa maalle ja tehdä tiettömäntien päässä olevasta mökistämme vakituisen kodin. Minulle mökkimaisema oli ahdistava ja pimeä, ei naapureita eikä katuvaloja, ei asfalttitietä. Hain työpaikkaa Kajaanista ja sain.

Uusi työ, ero, muutto Kajaaniin ja asiantunteva lääkäri, pelasti minut elämään. Lääkäri ehdotti Diabeteskeskuksen kuntoutusta minulle. Munuaissairaille tarkoitettu kuntoutus ei mielestäni koskenut minua, mutta diabeteskeskuksen lääkäri ilmoitti ykskantaan sen koskevan juuri minua. Tuo kuntoutus antoi minulle vielä muutaman lisävuoden ilman dialyysiä, vaikka siihen lopulta päädyin kaksi vuotta sitten.

Nyt käyn kolme kertaa viikossa dialyysissä, iltapäivisin ja parina päivänä käyn töissä. .  Poikani on viisitoista vuotta, on ihanan reipas ja miesystäväni asuu nyt meillä. Ajan pyörällä töihin ja käyn salilla voimistamassa reisilihaksia, koska polvissa on nivelrikki. Olen onnekas, että ehdin juuri ennen dialyysia valmistua opintojen ohjaajaksi. Ohjaajan työssä en ole sidottu luokkahuoneopetukseen ja tarkkoihin aikatauluihin ja kuitenkin saan olla nuorten kanssa.  Olen myös kokemuskouluttaja ja kerron omasta sairauskokemuksistani hoitoalan opiskelijoille-

Olen puhunut omalle diabeteshoitajalleni, että voisin kertoa nuorille diabeetikoille itsestäni ja lisäsairauksien uhkista. Toivon, että kenenkään ei tarvitsisi kokea munuaisten rappeutumista, sokeutumista tai jalka-amputaatioita, ei hermokipuja ja tuskia, hidasta kuolemaa. Nyt tilanne on ihan toinen kuin nuoruudessani, itsekuri, lääkkeiden käyttö ja seuranta ovat ehdottoman tärkeitä diabeteksen hoidossa. Nykyään, näin voin väittää, diabeetikon elinmuutokset tulevat vain välinpitämättömyydestä ja korkeista sokereista. Hyvän lääkehoidon ja omaseurannan ansiosta monet diabeetikot elävät paremmin ja terveempinä pitempään.


Toiten mieliä ei saa pahottaa

Hei, minun päiväkirjani. Kohta on kuukausi mennyt, enkä mitään ole kirjoittanut. Miten voin olla niin kiireinen, ettei edes paria riviä kirjoitusta ole tullut. Kun minulla oli se henkinen aika vuosi dialyysissä ja sitten meni toinenkin vuosi ja nyt jo eletään kolmtta vuotta. Odotusta piisaa.

Kantapään sivuun tulee ilmeisesti sen verran painoa, ettei tuo piku haava parane. Aukeaa vain. Kaurakääre, pirtu, kortisonivoide ja hopeaside kokeilussa, mutta mikään ei haavaa lannista.

Juuri nyt paistuvat sämpylät uunissa, aamuksi ei ollut yhtään. No nyt saavat miehet uunituoretta aamupalaksi. Odotan vielä vartin ja sitten menen nukkumaan, niin jos uni tulee.

Katsottiin Mielensä pahoittja, poikani kehoituksesta. Miten hauskasti hän sanoi, että kun sinäkin äiti olet vähän tuosta tekniikasta jäljessä, niin varmaan sinua naurattaa tuo kuva. Tarkoittikohan hän että samaistun Litjaan? Elokuva oli hyvä, näyttelijät raikkaita, eivät mitään kuluneita Reter Franzeneja tai Minna Haapsaloja. Kyrön käsikirjoitus oli sympaattinen,"Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun aiheutin toisille pahan mielen." niin kauniisti Kyrö lopettaa leffan.

perjantai 5. syyskuuta 2014

Taiteiden

Kajaanin Taiteiden yössä (= illassa) Raatihuoneen torilla oli kultturipläjäyksiä. Teatteri esiintyi ja musiikkia kuului pitkin iltaa.

Äijät tanssi taas hurmoksessa heitä katsoin. Miten he innostuneena uskaltavat, he saavaat meidät ainakin naiset hyvälle tuulelle. Hiki virtaa ja yritystä löytyy, porukan voiima on upea. Lupasivat esiintyä meidän Munuais- ja maksayhdistyksen  kolkytvuotispäivillä, marraskuun alussa Katinkullassa. Juhlan kutsun kuva on valmis, ohjelmaa kirjoitan.

Myrra nyt syyskuun retki: Kuopioon ystävää viemään mökille.

jalasta

No, nyt se meni auki, kuiva haava. Kantapään kulunut ja ohut iho halkesi kahden sentin alueelta ja jokainen askel tuntuu. Aristelen jalkaa ja astun väärin, jännitän nilkkaa, sipsutan ja onnun. Käytän joka päivä Pihkasalvaa, hunajavoidetta, paksuja siteitä, Mefixiä ja Mepilexiä Ag:n kanssa ja ilman.

Tuskinpa kävelylenkit hirveästi haittaa, mutta ei se paranekaan. Olinko taas pienen hetken elinsiirtolistalla kivuttomassa tilassa. Onko se vain niin utopinen haave, ettei se toteudu.

Lääkäri ja haavanhoitaja analysoivat, ehkei kuitenkaan niin paha. Tulehdusta ei ole! Syvä uurre.